SDP:n puoluevaltuuston kokous 25.4.2026

Politiikka on arvovalintoja ja tänä viikonloppuna niitä tehdään SDP:n puoluevaltuustossa Helsingissä.

Täällä päätetään linjasta, joka näkyy ihmisten arjessa: työssä, palveluissa ja hyvinvoinnissa.

Pääsin käyttämään puheenvuoron ajankohtaisesta tilanteesta ja tulevista linjauksista.



Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kokousväki.

Tulevassa puoluekokouksessa hyväksymme SDP:lle uuden poliittisen ohjelman. Ohjelma katsoo pitkälle tulevaisuuteen, mutta samalla puuttuu juurevasti ajankohtaisiin tilanteisiin, yksityiskohtiin sekä laajoihin kokonaisuuksiin.

Ohjelma on rakennettu laajalla yhteistyöllä, puoluehallituksen, työryhmien, puolueosastojen, aktiivisten jäsenten sekä loistavan henkilökuntamme kanssa. Olen itse saanut olla mukana valmistelutyössä, josta olen kiitollinen.

Haluan nostaa esiin kaksi kokonaisuutta.

  1. Ohjelmalla me vastaamme Petteri Orpon hallituksen työelämän kurjistuksiin. Rakennamme luottamusta työelämään sekä turvaamme työntekijän asemaa. Parannamme ammattiliittojen asemaa kehittää, valvoa ja puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Konkreettisena asioina yleissitovan työehtosopimuksen tukeminen, luottamusmiesten toimintaedellytyksien turvaaminen sekä tuomitsemalla palkkavarkauden rikokseksi. Meidän suomessa rottailemalla ei tule saada kilpailuetua. Meidän Suomessa voidaan luottaa, että elämä kantaa, myös työelämässä. Meidän Suomessa järjestäytyneet työntekijät voivat vaikuttaa omiin työehtoihinsa.
  2. Ohjelmalla me myös huolehdimme siitä, että elämän kolhiessa, yhteiskunta auttaa nousemaan jaloilleen. Parannamme mahdollisuuksia kouluttautua, ja hakea sitä kautta uutta suuntaa elämään. Me huolehdimme, että työnsä menettänyt voi keskittyä uuden työn löytämiseen, ilman pelkoa toimeentulon välittömästä romahtamisesta. Me toimimme sen eteen, että muuttuneessa työelämässä, jossa kevytyrittäjyys, silpputyö ja alustatalous haastaa toimeentuloa, kansalainen voi luottaa että elämä kantaa, myös heikkoina hetkinä.

Me huolehdimme siitä, että yhteiskunnalla on riittävä kyky ottaa vastaan ensimmäinen isku kriisin kohdatessa, niin yksilön, kuin yhteiskunnan tason kriiseissä. Samalla me huolehdimme, että yksilöllä on kykyä jatkaa siitä, mihin yhteiskunnan puskuri päättyy.

Arvoisa kokousväki, me rakennamme reilumman, turvallisemman sekä tasa-arvoisemman Suomen.

    Asko avatar

    Katso myös muut julkaisut