Kempeleen kunnanvaltuusto kokoontui 2.2.2026 kevätkauden ensimmäiseen kokoukseen uuteen Kempeletaloon. Vuoden vaihteessa valmistunut Kempeletalo palvelee kuntalaisia keskeisellä paikalla aivan palveluiden välittömässä läheisyydessä. Valtuuston kokouksen esityslistalla oli laaja hyvinvointikertomus ja suunnitelma vuosille 2026-2029.
Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus laatia valtuustokausittain laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma. Se kokoaa yhteen tiedon kempeleläisten hyvinvoinnin tilasta, vahvuuksista ja kehittämiskohteista sekä määrittää konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin edistämiseksi. Asiakirja toimii päätöksenteon ja johtamisen tukena ja on kiinteä osa kunnan strategiaa ja talousarvioprosessia. Hyvinvointikertomus sisältää myös lasten ja nuorten, ikääntyvien sekä yleisen turvallisuuden lakisääteiset suunnitelmat, ja se on valmisteltu Kempeleessä laajan osallisuuden pohjalta.
Mielestäni hyvinvointikertomus oli laadittu hyvin ja sen valmistelussa oli käytetty runsaasti tutkimustietoa sekä laajaa osallisuutta. Halusin nostaa valtuuston kokouksessa esiin asian, joka huolestuttaa minua kovasti. Koulukiusaamista esiintyy Kempeleen kouluissa edelleen paljon ja sen ehkäisemiseksi tulee mielestäni tehdä vielä enemmän.
Puheenvuoroni kokouksessa:
”Hyvinvointikertomus on laajasti tehty, pohjautuen suureen joukkoon tutkimusta ja kyselyä. Kiitos kaikesta valmistelusta. Haluan nostaa yhden asiakokonaisuuden vielä erityisesti esiin. Kertomuksessa todetaan, että noin 7 % nuorista kokee kiusaamista koulussa viikoittain. Tästä salista siis olisi kolme-neljä viikoittain kiusaamisen kohteena. Luku on jo sinällään hurja, mutta herää kuitenkin kysymys, että onko tämä edes todellinen luku? Monesti kiusatuksi tullut voi hävetä, pelätä tai kokea että ei tämmöisestä pidä ilmoittaa.
Koulukiusaaminen esiintyy monen muotoisena ja monen tasoisena. Kiusaamista voi olla henkistä, digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaa, tai fyysistä. Opettajien mahdollisuudet puuttua kiusaamiseen ovat rajalliset. Kukaan meistä ei varmasti elämässään ole välttynyt näkemästä tai kokemasta kiusaamista. Kiusaamista tapahtuu valitettavasti myös aikuisten keskuudessa.
Olen myös varma, että kukaan tästä salista ei hyväksy kiusaamista – ei omalle kohdalle, ei omille lapsille, tai muiden lapsille. Jos emme hyväksy kiusaamista, voimmeko hyvällä omallatunnolla sanoa, että olemme tehneet kaikkemme asian eteen?
Kiusaaminen on tietyissä tilanteissa rikos, ja siihen pitää puuttua sillä vakavuudella.
Kysyisinkin, onko meidän kunnan käytänteet selvät ja riittävät koulukiusaamisen ehkäisemiseksi?”
