Kiitos luottamuksesta puoluekokousvaaleissa
Alkuvuodesta käytiin SDP:n puoluekokousvaalit, joissa valittiin edustajat toukokuussa pidettävään puoluekokoukseen. Lämmin kiitos luottamuksesta – tulin valituksi edustamaan Oulun piiriä puoluekokoukseen upealla äänimäärällä.
Puoluekokous on SDP:lle tärkeä hetki. Siellä linjataan puolueen poliittinen suunta ja hyväksytään puolueohjelma. Ohjelmaa on valmisteltu pitkään: työryhmissä, puoluehallituksessa sekä kenttäkierroksilla eri puolilla Suomea. Olen erittäin tyytyväinen siihen työhön, jota suuri joukko ihmisiä on tämän eteen tehnyt. Puolueohjelmamme katsoo sekä tulevaan vaalikauteen että pidemmälle Suomen tulevaisuuteen.
Kolme vuotta puoluehallituksessa
Puoluekokouksessa valitaan myös puolueen johto: puoluesihteeri, puheenjohtajat sekä puoluehallitus. Kuluneella puoluekokouskaudella olen saanut toimia SDP:n puoluehallituksen jäsenenä Oulun piirin edustajana.
Kun aloitin puoluehallituksessa, kerroin haluavani edistää avointa tiedottamista, toiminnan kehittämistä sekä ihmisten osallistumismahdollisuuksia. Näitä asioita olen pyrkinyt myös käytännössä viemään eteenpäin.
Käytettävissä myös jatkokaudelle
Puoluekokouksessa tehdään nyt päätökset myös seuraavasta puoluehallituksesta. Oulun piiri on kolmanneksi pienin piiri, joten meille tulee jälleen yksi paikka puoluehallitukseen.
Saamani palautteen perusteella minulle on tukea jatkaa tässä tehtävässä. Siksi päätös oli helppo: olen ehdottomasti käytettävissä myös seuraavalle puoluehallituksen kaudelle, mikäli Oulun piirin puoluekokousryhmä näin päättää.



